tiistai 1. tammikuuta 2013

UUSI VUOSI 2013

Nyt on uusi vuosi. Mä aion tehdä tästä vuodesta mun elämäni parhaan. Mä todella aion yrittää tehdä kaikkeni sen eteen, että tästä tulee mun unelmieni vuosi. Mä aion täyttää mun toiveet ja tehdä kaiken, että mulla ja mun ympärillä olevilla ihmisillä oisi hyvä olla. Vuosi 2013 merkitsee mulle muuttumisen aikaa, musta tulee vuonna 2013 uusi ihminen.
Tänä vuonna mä teen itsestäni ihmisen, joka mä olen aina halunnut olla. Tänä vuonna mä aion ottaa elämästä kaiken irti, elää kuin viimeistä päivää. Mä teen mun elämästä vihdoin elämisen arvoista.

Vuoden 2013 pelin ohjeet:

1. Alan luottaa itseeni, alan arvostaa itseäni ihmisenä
2. Alan pitää taas yhteyttä kavereihin. (Mä en ole ollut niiden kanssa missään muualla kuin koulussa ja tietokoneella tekemisissä, mä en ole jaksanut. Nyt mä jaksan, mä aion pitää mun rakkaista kiinni ja elää)
3. Alan käydä salilla muutaman kerran viikossa
4. Alan syödä terveellisemmin, kuitenkaan miettimättä liikaa (lisää proteiinia ja vettä, vähemmän herkkuja)
5. Aion tehdä kaiken mitä mieleen juolahtaa, miettimättä "mitä jos.." yms. Mä en tahdo tulevaisuudessa katua sitä, mikä jäi tekemättä, vaan olla ylpeä siitä, mitä uskalsin tehdä!
6. Lopetan kynsien pureskelemisen
7. En käy vaa'alla, vaan sen mukaan mennään, että mahdun 34-36 vaatteisiin (pelkään että 9 luokalla on terveystarkastus, jolloin joudun kuulemaan painoni)
8. En enää mieti, mitä muut musta ajattelee
9. Irtaannun ujoudestani pikkuhiljaa, alan puhua ihmisille
10. Hankin napalävistyksen
11. Olen onnellinen
12. Nautin joka hetkestä
13. Alan tehdä juuri niinkuin musta tuntuu hyvältä, muut kuitenkin huomioonottaen
14. Pidän hauskaa kaverien kanssa, menen mukaan jos pyydetään, enkä keksi tekosyitä!
15. EN laske kaloreita
16. Alan olla oma itseni

Ja tässä pelissä on vain muutama sääntö:

1. En enää ajattele olevani huono kaikessa
2. Noudatan yllä annettuja ohjeita
3. Täytyy olla voittaja, täytyy onnistua kaikissa yläpuolella annetuissa ohjeissa
4. En saa langeta sairaukseen, syömishäiriöön

Tähän teemaan sopii vielä Before i die..-kuvat, mutta niin, että nää kuuluu mun 2013-vuoden haaveisiin:

Mä vielä opin tän      


Sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelee


Mun täytyy oppia eka rakastamaan itseäni, sitten mä osaan rakastaa myös muita



Mä aion uskaltaa laittaa lyhyet shortsit kesällä, vaikka mä en olekaan alipainoinen. Mulle suuri askel.


Mä näin kuvia, joissa oli hoikka vartalo, niissä luki "have a flat stomach" ja mä aioin ottaa niitä tänne. Mä kuitenkin tajusin, että ei, mä en tee sitä, mä en lankea enää siihen. Mä en enää ikinä rakastu siihen, joka pakotti mut laihduttamaan. Mä tahdon rakastaa itseäni, elämääni, muita ihmisiä. Mä en halua rakastaa hullua sairautta, joka pikkusormen kautta vie koko käden, sen jälkeen mielen, kehon, ja kohta kohdalta kaiken. Syömishäiriö saastuttaa ihmisen, muuttaa ihmisen ajatukset, teot, muuttaa kaiken ihmisen tahdonvastaiseksi. Ja se on todella petollista, sitä ei edes tajua, kun se tapahtuu. Älkää rakastuko siihen piruun. Se ei ansaitse rakkautta. 



 Mun oli pakko ottaa yksi. Tää kuvaisi eniten mun toiveita, tää ois se mitä mä haluaisin eniten vuodelta 2013. Mutta jos mä mietin asiaa, se en ole minä, joka tätä tahtoo. Mun mieleen on syövytetty tämä, se ei lähde sieltä heti pois, mutta kun aika kuluu ja mä ajattelen vain sitä, mitä minä haluan, se haihtuu pikkuhiljaa. 


Mun sisko oireilee taas ruoan kanssa. Mä todella toivon, ettei se enää ala oksentelemaan. Ei se ansaitse helvettiä, se on maailman upein ihminen. Jos mä voisin, mä toteuttaisin kaikki sen toiveet. Se on mulle sanoinkuvaamattoman tärkeä, se on mulle kaikki kaikessa. Love u <3

Olkaa vahvoja rakkaat, luottakaa itseenne. Te olette todella arvokkaita juuri tuollaisina!
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti