sunnuntai 27. tammikuuta 2013

"Vain pari kiloa"

Heti aamulla herätessäni mun mielessäni oli yksi ajatus: "vain pari kiloa". Mä koitin taistella ajatusta vastaan, mutta se ajatus tuli musta itsestäni.  Mä haluaisin saada vain pari kiloa pois, koska mulle on tullut jenkkakahvat. Pitäiskö mun lähteä laihduttelemaan vai alkaa syödä terveellisemmin ? Viime aikoina oon syönyt tosi epäterveellisesti. Kannattaako mun laihduttaa sen pari kiloa, vai antaa olla ja yrittää lisätä liikuntaa/vähentää vähän ruokamääriä? Onko sillä parilla kilolla väliä?

Tänään oon harkinnut vähän tarkemmin, mitä syön. Aamupalaksi söin kasviswokkia ja munakasta. Neljän aikaan söin kanaa. Jossain välissä söin kaksi keksiä.

Olisinko mä onnellisempi, jos olisin pari kiloa laihempi? Oisko mulla silloin tarve olla koko ajan laihempi ja laihempi? Pystyisinkö mä lopettamaan ajoissa?

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kaikki on paremmin

Kaikki on nyt paremmin :) Mä en mieti mitä syön, tai vertaile jalkojani koko ajan muiden jalkoihin. Mua ei ahdista enää lähes ollenkaan ja mä hymyilen aidosti. Mä olen niin onnellinen, että mä tajusin ajoissa olevani mieleltäni sairas. Saan kiittää teitä siitä, että te herätitte mut! Kaikki vois olla paljon huonommin. Mä voisin olla tällä hetkellä 45-kiloinen ahdistunut, väsynyt ja kuolemaa toivova sairas nuori, jonka pään ovat täyttäneet kalorit, liikunta ja läskit. Nyt mä olen kuitenkin onnellinen, paremman itsetunnon omaava ja iloinen nuori. Mä osaan olla oma itseni, ja uskallan hengittää pelkäämättä mahan pullistumista. Mä elin aivan sairaassa maailmassa, ja kun mä luen mun vanhoja päiväkirjamerkintöjäni, mä en voi ymmärtää niitä. Niin sairaita ajatuksia. Mä en tunnista niistä itseäni, ne eivät ole koskaan olleet mun ajatuksia, vaikka sairaus uskottelikin, että mä itse tahdon laihtua ja kuolla.
Kun ahdistus iskee, mä en ole enää heti etsimässä kädet täristen jotakin terävää. Mä katson peilistä itseäni ehkä vielä enemmän, kuin laihdutellessani, mutta nyt mä katson aivan erilailla. Mä ajattelen, että olen sopiva, mä luotan itseeni.

Mä en vielä tiiä, aionko lähteä tavoittelemaan urheilullista kroppaa, nyt mä vaan katson mihin suuntaan kaikki menee. Vaikka oon syönyt viime aikoina melko paljon, ei mun paino ole noussut enempää. Mä en tahdo julkaista mun tänhetkistä painoa tänne, koska mua pelottaa, että pidätte mua läskinä. Mua pelottaa ajatella sitä lukua, koska mä olen aina ennen tavoitellut 45kiloa.

Nyt rakkaat, kaikki joilla on ongelmia itsensä, painonsa tai jonkunmuun samanlaisen asian kanssa, hakekaa apua! Te ootte ansainneet onnellisen elämän, ootte sen arvoisia! Kaikki on helpompaa, kun itsellä on hyvä olla. Ootte kaikki kauniita ja ihania, muistakaa se! <3  

lauantai 12. tammikuuta 2013

Strong is the new skinny

Uusi ulkoasu! Tappelin sen kanssa ihan älyttömän kauan, eikä siitä silti tullut hienoa. Parantelen sitä, kun taas jaksan keskittyä siihen. Jokatapauksessa, vasemmalla puolella oleva vatsa on mun. Tavote olis, että vatsalihakset tulis läskin alta esille.
Joku mulle joskus sanoi, että mä voisin alottaa sellasen treenin, että ensiksi muutaman viikkoa ylimääräsillä kaloreilla ja älyttömästi treeniä ja sen jälkeen muutaman viikkoa miinuskaloreilla ja treeniä, jolloin poltetaan se läski lihasten tieltä pois. Kannattaako mun lähteä kokeilemaan? Meneekö se taas siihen, etten syö mitään?

Kun mä katsoin noita kuvia weheartit:stä, mulle tuli taas se outo fiilis. "Ajattele, jos sä laihduttaisit itsesi tosi laihaksi ja kuolisit, eikö se olis hienoa ? Sä pääsisit tavoitteesees ja sen jälkeen pääsisit ikuisesti lepäämään, eikä sun tarvitsisi enää olla väsynyt. Luovutatko sä vai?" Joku koittaa taas kääntää mun pään. Mä tiedän kuitenkin, että mä haluan olla lihaksikas, en laiha. Tai ehkä vähän laihakin.

Osaatteko sanoa, kuinka paljon vaikuttaa tissien kokoon, jos alkaa salilla treenaamaan ja rasvaprosenttia alentamaan?

Musta tulee vielä lihaksikas. Mä treenaan, muutaman viikon päästä hankin napakorun, ja kesällä mun on oltava kunnossa. Otan itsestäni kuvia viikon välein ja mitat myös, kaikki muut paitsi painon. Siitä pystyn vertailemaan ja katsomaan, onko mun treeni vaikuttanut.

Nyt vaan tsemppi päälle, pystyn tähän! 

perjantai 11. tammikuuta 2013

Kuolemanpelkoa

Salilla oon tänään taas käynyt ja nyt kotona illalla suunnittelin itelleni treeniohjelmaa. Eniten aion panostaa perseeseen ja mahaan. Muita treenaan myös lähes yhtä paljon, mutta perseeseen ja vatsaan vaikuttavat liikkeet teen just niin täysillä, kun mä vaan pystyn. Pidetään mielessä; mä pystyn mihin vaan, jos itse uskon siihen ja yritän täysillä. 
 Huomenna tanssin ja aion tehdä vatsalihaksia, sunnuntaina näillä näkymin salille.

Mua pelottaa kuolema. Ihan oikeesti se ahdistaa aika paljon. Mitä sitten oikein tapahtuu ? Voiko kaikki vaan loppua ? Se on pyörinyt viime päivinä mun mielessä, mua ahdistaa mun vanhat ajatukset. Mun päiväkirjassa lukee yhden päivän kohdalla jotenkin näin: "Käytiin hautausmaalla. Mua ahdisti kauheesti, ahdistaa aina. Mut valtasi todella pelottava ajatus-mun kuuluis olla tuolla mullan alla makaamassa. Mun pitäis olla suljettuna arkkuun. Kuvittelin mun nimeni hautakiviin, tunsin vilunväristyksiä, mutta myös jotakin pelottavaa helpotusta. Mä saisin vaan olla, nukkua ikiunta."  Mä muistan aina sen fiiliksen- haikea, ahdistunut, pelokas, surullinen. Mä en tahdo niitä tunteita enää ikinä takaisin, mä en tahdo kuolla. Miten pääsen tästä pelosta eroon? Joka ilta se hiipii mun mieleeni, saa mut ahdistumaan. Alan miettiä asioita ja ahdistun lisää.

torstai 10. tammikuuta 2013

Näyttäkää mulle oikea tie

Mä haluaisin treenata itelleni täydellisen vartalon. Jos mä kerron tähän tavotteen ja sen, miten kuvittelen sen saavuttavani, niin toivon teidän kertovan mulle kannaattako mun lähteä koittamaan. Päästänkö mä silloin taas sen hirviön, joka meinasi pilata elämäni,  lähelle itseäni?

Eli alkaisin siis taas katsoa mitä syön, mun ruokailut vois olla vaikka tälläiset:

Aamupala: Maitorahkaa, hedelmä, lasi maitoa

Lounas: Salaattia, 1peruna + 1/4 lautasellista jotain lihaa/kalaa/kanaa, vesi ja näkkileipä voilla

Päivällinen: Salaattia, 1peruna + 1/4 lautasellista jotain lihaa/kalaa/kanaa, maito ja 1-2 leipää kinkulla ja juustolla

(Välipala: hedelmä/maustamatonta jogurttia)

Iltapala: Hedelmä, maustamatonta jogurttia/maitorahkaa

Huh, kamala kirjottaa noin isoja ruokamääriä, mutta mun on pakko syödä vähän enemmän, jos en aio taas sortua ahmimaan ja napostelemaan kaikkea epäterveellistä. Treenin jälkeen voisin aina syödä vähän pähkinöitä tai jonkun vähähiilihydraattisen proteiinijuoman.

Treenaisin 4-6 kertaa viikossa, mahdollisuuksien mukaan. Esim:

Maanantai: Sali 1h
Tiistai: Tanssia väh.30min
Keskiviikko: Jumppa 45min
Torstai: Erilaisia vatsalihaksia painoilla niin paljon kun mahdollista
Perjantai: Sali 30min
Lauantai Sali 45min
Sunnuntai: Vapaa/ joku pieni aerobinen liikunta

tavote <3
Kertokaa vinkkejä, ohjeita, kaikki mitä mieleen tulee!

Ahdistusta, iloa, sekavia tunteita

Noniin, oon taas elävien kirjoissa :) Vaikka välillä ahdistaa, niin nyt voin taas sanoa kaiken olevan ihan hyvin.

Oon alkanut käydä salilla, oon käynyt muutaman kerran. Teen liikkeitä jaksamisen mukaan, joskus pidätellen itkua. Oon syönyt proteiinipatukoita ja vasta edellispäivänä tajusin katsoa netistä, onko ne terveellisiä. Mulle tuli paha olo, ahdistus ja epätoivo, kun mä luin kuinka paljon niissä on hiilihydraatteja. Se on melkein sama, kuin mä vetäisin suklaapatukoita. Syön muutenkin liikaa karkkeja ja sitten vielä nuo. Sen jälkeen en ole syönyt ainuttakaan, heitin kaikki roskikseen, jotta saisin unohdettua ja pahan olon pois.

Oon lihonut ihan vitusti, mutta mä en saa enää alkaa laihduttamaan, koska se ei sovi mulle. Mä en osaa hallita sitä. Nyt mun täytyy keskittyä syömään edes vähän terveellisemmin, käydä salilla ja sen lisäksi vähän treenata kotona. Jos seuraava tavote ois lihaksikas kroppa ? Asun kotona, joten kaikki ois vähän hankalaa. Siis kaikki proteiinien, kaloreiden, yms laskeminen.

Mun unelma ois, että mä voisin laskea nuo joka päivä tarkasti, treenata jonkin ohjelman mukaan ja saada unelmakroppa. Vatsalihakset näkyviin.

Nyt kun mä olen uskaltanut olla oma itseni, sekoillut ja nauranut, hymyillyt, mä olen tutustunut uusiin ihmisiin. Ihmisiin, joita katsoin aiemmin epäillen, ja jotka myös katso mua epäillen. Oon uskaltanut puhua niille vähän, ja ne ovat tulleet juttelemaan. Ennen en oo pystynyt olemaan kovin lähellä edes, koska mä pidin niitä täydellisinä, mä olin niin kateellinen. Nyt mä pystyn hymyilemään niille, koska en tunne enää itseäni niin huonoksi niiden lähellä :)


Löysin vielä yhden proteiinipatukan. Mä rutistin sen ihan pieneksi nyrkkiini, työnsin kynteni siihen pakkaukseen ja heitin sen roskiin. Huh, helpotti.

torstai 3. tammikuuta 2013

Auts

Muhun sattuu tällä hetkellä ihan saatanasti. Oon henkisesti niin rikki, niin väsynyt. Mä en ymmärrä, miten yksi ihminen voi satuttaa niin paljon. Miten yksi ihminen saa mut itkemään kerta toisensa jälkeen? Ehkä se on nyt ohi ja mä voin vihdoin jättää sen taakse. Kyllä tästä selvitään. 

Mua pelottaa, että mä alan taas laihduttaa. Että kaikki vaan luisuu käsistä, ja pian oon yhtä huonossa kunnossa kuin jokin aika sitten. Näyttää siltä, että joku houkuttelee mua lähtemään takaisin vanhalle tielle. Mä en ole varma, oonko tarpeeksi vahva vastustamaan sitä. Mä en tiedä, pystynkö mä siihen.. 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Ahdistusta

Kaverin kanssa lähdin päiväksi pois kotoa, koska hän pyysi. Aiemmin olisin keksinyt jonkin tekosyyn, sanonut, ettei se käy. Nyt lähdin, enkä kadu. Mulla oli ihan kiva päivä sen kanssa.

Shoppailujen jälkeen menin vielä kuntosalille, niinkuin mä olen itselleni luvannut. Olin siellä tunnin ja oli kyllä ihan kivaa, vaikka muutamia liikkeitä tein verenmaku suussa. Suurimmassa osassa laitteita mä yritin tehdä niinkuin hyvältä tuntui.

Nyt ahdistus kuitenkin taas ottaa mut valtaansa, sulkee kylmään, pimeään syliinsä. Pitää otteessaan, rutistaa mua niin, etten pääse pakenemaan. Se johtuu siitä pojasta, koulusta, elämästä, kaikesta tästä mitä mun ympärillä tapahtuu. Mä haluaisin vaan itkeä, antaa kyynelten valua poskia pitkin. Mutta mä en tahdo olla heikko, mun täytyy saada itseni ajattelemaan, että mä olen vahva. Vahva. Silloin mä jaksan paremmin kaikki vastoinkäymiset, jos mä kuvittelen itseni vahvaksi.

Musta tuntuu pahalta, kun se jätkä laittaa mulle viestiä. Vielä pahemmalta musta tuntuu, kun se ei laita viestiä. Kaikkein pahimmalta musta tuntuu, kun mä tiedän, että mä olen sille vain henkilö, jolle se puhuu, kun sillä ei ole muuta juttuseuraa. Mä en merkitse sille mitään. Mä olen vain ihminen, joka on varasijalla. Mä olen aina huonompi kuin muut, mä olen aina kakkosvaihtoehto. Miksi? 


                                          Sä tahdot vain satuttaa,
                                                en sua silti mielestäni saa
                                                Sä tahdot vain mieleni pahottaa
                                               Mitä tahdot mulle kostaa,
                                               Mihin tää vielä voi johtaa? 

                                               Ei uskalla enää rakastaa,
                                               jos koskaan ei rakkautta takaisin saa
                                               jos se vain satuttaa
                                              On kai parempi luovuttaa

                                              Ehkä loppuu joskus tää
                                              ja mustakin joku välittää 

tiistai 1. tammikuuta 2013

UUSI VUOSI 2013

Nyt on uusi vuosi. Mä aion tehdä tästä vuodesta mun elämäni parhaan. Mä todella aion yrittää tehdä kaikkeni sen eteen, että tästä tulee mun unelmieni vuosi. Mä aion täyttää mun toiveet ja tehdä kaiken, että mulla ja mun ympärillä olevilla ihmisillä oisi hyvä olla. Vuosi 2013 merkitsee mulle muuttumisen aikaa, musta tulee vuonna 2013 uusi ihminen.
Tänä vuonna mä teen itsestäni ihmisen, joka mä olen aina halunnut olla. Tänä vuonna mä aion ottaa elämästä kaiken irti, elää kuin viimeistä päivää. Mä teen mun elämästä vihdoin elämisen arvoista.

Vuoden 2013 pelin ohjeet:

1. Alan luottaa itseeni, alan arvostaa itseäni ihmisenä
2. Alan pitää taas yhteyttä kavereihin. (Mä en ole ollut niiden kanssa missään muualla kuin koulussa ja tietokoneella tekemisissä, mä en ole jaksanut. Nyt mä jaksan, mä aion pitää mun rakkaista kiinni ja elää)
3. Alan käydä salilla muutaman kerran viikossa
4. Alan syödä terveellisemmin, kuitenkaan miettimättä liikaa (lisää proteiinia ja vettä, vähemmän herkkuja)
5. Aion tehdä kaiken mitä mieleen juolahtaa, miettimättä "mitä jos.." yms. Mä en tahdo tulevaisuudessa katua sitä, mikä jäi tekemättä, vaan olla ylpeä siitä, mitä uskalsin tehdä!
6. Lopetan kynsien pureskelemisen
7. En käy vaa'alla, vaan sen mukaan mennään, että mahdun 34-36 vaatteisiin (pelkään että 9 luokalla on terveystarkastus, jolloin joudun kuulemaan painoni)
8. En enää mieti, mitä muut musta ajattelee
9. Irtaannun ujoudestani pikkuhiljaa, alan puhua ihmisille
10. Hankin napalävistyksen
11. Olen onnellinen
12. Nautin joka hetkestä
13. Alan tehdä juuri niinkuin musta tuntuu hyvältä, muut kuitenkin huomioonottaen
14. Pidän hauskaa kaverien kanssa, menen mukaan jos pyydetään, enkä keksi tekosyitä!
15. EN laske kaloreita
16. Alan olla oma itseni

Ja tässä pelissä on vain muutama sääntö:

1. En enää ajattele olevani huono kaikessa
2. Noudatan yllä annettuja ohjeita
3. Täytyy olla voittaja, täytyy onnistua kaikissa yläpuolella annetuissa ohjeissa
4. En saa langeta sairaukseen, syömishäiriöön

Tähän teemaan sopii vielä Before i die..-kuvat, mutta niin, että nää kuuluu mun 2013-vuoden haaveisiin:

Mä vielä opin tän      


Sillä ei ole väliä, mitä muut ajattelee


Mun täytyy oppia eka rakastamaan itseäni, sitten mä osaan rakastaa myös muita



Mä aion uskaltaa laittaa lyhyet shortsit kesällä, vaikka mä en olekaan alipainoinen. Mulle suuri askel.


Mä näin kuvia, joissa oli hoikka vartalo, niissä luki "have a flat stomach" ja mä aioin ottaa niitä tänne. Mä kuitenkin tajusin, että ei, mä en tee sitä, mä en lankea enää siihen. Mä en enää ikinä rakastu siihen, joka pakotti mut laihduttamaan. Mä tahdon rakastaa itseäni, elämääni, muita ihmisiä. Mä en halua rakastaa hullua sairautta, joka pikkusormen kautta vie koko käden, sen jälkeen mielen, kehon, ja kohta kohdalta kaiken. Syömishäiriö saastuttaa ihmisen, muuttaa ihmisen ajatukset, teot, muuttaa kaiken ihmisen tahdonvastaiseksi. Ja se on todella petollista, sitä ei edes tajua, kun se tapahtuu. Älkää rakastuko siihen piruun. Se ei ansaitse rakkautta. 



 Mun oli pakko ottaa yksi. Tää kuvaisi eniten mun toiveita, tää ois se mitä mä haluaisin eniten vuodelta 2013. Mutta jos mä mietin asiaa, se en ole minä, joka tätä tahtoo. Mun mieleen on syövytetty tämä, se ei lähde sieltä heti pois, mutta kun aika kuluu ja mä ajattelen vain sitä, mitä minä haluan, se haihtuu pikkuhiljaa. 


Mun sisko oireilee taas ruoan kanssa. Mä todella toivon, ettei se enää ala oksentelemaan. Ei se ansaitse helvettiä, se on maailman upein ihminen. Jos mä voisin, mä toteuttaisin kaikki sen toiveet. Se on mulle sanoinkuvaamattoman tärkeä, se on mulle kaikki kaikessa. Love u <3

Olkaa vahvoja rakkaat, luottakaa itseenne. Te olette todella arvokkaita juuri tuollaisina!