maanantai 3. joulukuuta 2012

Olen lihonut. Lihonutlihonutlihonut. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mä olen ahdistunut syömästäni ruoasta. Mä olen oikeasti niin lihava. Yritän toistaa itselleni: "se on ihan okei vähän lihoa, oot ihan sopiva, älä nyt ahdistu", mutta se ei auta. Ei se ole okei, että mä lihon. Ei se ole okei, että musta tulee todella iso ja lihava, jota kaikki pilkkaa, ja jolla on paha olla. Eihän se ole oikein? Missä on se hoikka minä ?

Mä oikeasti taidan kaivata niitä aikoja, kun mä söin todella vähän. Se laihuuden tunne, se nälkä, ne pienet ruoka-annokset. Ne pienet luut, heikko, mutta vahva olo, se tuttu ahdistus. Se mittanauha, vaaka ja läskien puristelu. Se kaikki, joka kuului siihen mun omaan pieneen maailmaan.
Mulla on oikeasti vähän ikävä niitä hetkiä. Se maailma tuntui paljon turvallisemmalta. Se tuntui kodilta.

Mä painoin 56 kiloa. Mä en uskalla enää ikinä mennä vaa'alle. Mä en tiedä, mikä muhun meni, kun oon päästänyt itseni tälläiseksi. Ihan oikeasti. Mun pitää vähentää syömisiäni, ees vähän.

Muista terveydenhoitajan sanat "Kun paino pysyy reilusti alle 60kilon, oot sopiva". 

Reilusti alle kuudenkymmenen.

Apua.

8 kommenttia:

  1. tsemppiä! ps. olit mun blogin yks lukijoista tein uuden, liity ihmees lukijaks mut nii se on

    http://buildingsonfire.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun ilmoittelit! <3 Tsemppiä sullekin hirmusesti <3

      Poista
  2. Kun syöt normaalisti ja terveellisesti, sen verran kuin kulutatkin, niin sä et liho. Eli ei sun kuulu laihduttaa, sun vaan täytyy löytää oikeenlainen ruokavalio ja ehkä sopivasti liikuntaa. Terveissä merkeissä, ei niin että riistäytyy käsistä koko homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!<3 Mitä on tarkoittaa normaali ja terveellinen ruokavalio? Miten mä opin erottamaan terveellisen ja epäterveellisen?

      Poista
    2. Olepa hyvä :) Siis normaalia ruokamäärää meinasin, eli sitä energiamäärää jonka sitten päivässä kuluttaakin... Mullakin on vielä paljon opittavaa terveellisestä ruokavaliosta, mutta lähinnä juurikin melko lailla jos lautasmallin mukaisesti syö, niin saa monipuolisen ja terveellisen ravinnon, vitamiinit mukaanlukien.
      Alkuun pääsee hyvin sillä, että säännöllistät sun syömisiäs, jolloin sun elimistö tottuu siihen, että se saa ravintoa tiettyihin aikoihin. Sillä välttyy ahmimisilta, ja jaksaa hyvin koko päivän. Mä osastolla ollessani söin melko vähäisesti, mutta joka aterialla kuitenkin jotakin hieman (5 kertaa päivässä), ja laihduinkin sillä, vaikken edes siellä voinut liikuntaa juurikaan harrastaa. Viis ateriaa päivässä kuulostaa ihan hirvittävältä, enkä pysty itsekään syömään sen mukaisesti. Aamupala on tärkein ateria päivässä, koska ilman energiaa sä et jaksa. Aamupalaksi voit vaikka napata omenan, sillä se tutkitusti piristää aamuisin enemmän kuin kahvi, ja se on terveellistä ja pitää kylläisenä suht pitkään. Lounaaksi lautasmallin mukaisesti kasviksia/salaattia puolet ateriasta (kevyttä ja terveellistä) ja siihen 1/4 osaa perunaa/riisiä/makaronia tms ja 1/4 osaa jotain proteiinipitosta, kuten kanaa/lihaa/kalaa. Päivällisenä samantyylinen annos ja illalla jonkin verran nukkumaanmenoa voit napata vaikka taas jonkun hedelmän.
      En tiedä susta, mutta mun korvaan toi kuulostaa hirveältä määrältä ruokaa, ja hirvitti oikeasti jopa kirjoittaa tähän tosta. Mutta kun sitä ruokaa syö sen mukaan, mitä tarvitsee (eli syö nälän pois muttei syö ähkyyn), niin se vaan auttaa jaksamaan, ja oikeasti tekee paljon paremman olon. Mä kun aloin osastolla syömään noin, ja huomasin jopa laihtuvani siitä sivussa, sain rutkasti energiaa ja olin paljon paremmalla mielellä. Pikkuhiljaa myös tajusin, että syöminen on normaalia, ihminen syö elääkseen. Kun syö muiden seurassa, se auttoi ainakin mua, koska näin samalla että en mä oo ainoa joka syö, ja monet ottaa lisääkin, eivätkä he silti ole lähelläkään läskiä. Säännöllisesti syömällä saat myöskin energiaa ja lihaksia urheiluun, jolloin vaaka voi lähteä nostamaan numeroa. Täytyy vaan muistaa, että lihas painaa enemmän kuin läski, ja kun syöt terveellisesti ja urheilet, sun lihakset voimistuu muttei se tarkota että lihot. Samalla kiinteytyy ja voi olla terveellä tavalla laiha ja hyvinvoiva. Anteeks kamala romaani, ja tää nyt kuulostaa jonkun terapeutin saarnapuheelta, mutta mulla on tosiaan tätä kokemusta kolmelta vuodelta.. Rohkeutta ja vahvuutta ei oo se, että sä osaat olla syömättä. Vaan se, että sä uskallat syödä ja myöntää, ettei se ruoka kuitenkaan lopulta tapa. Toivon ettet ota tätä saarnana vaan tsemppauksena! Mä niin toivon että sä hiljalleen askel askeleelta löytäisit sen tien onneen ja terveelliseen elämään :)

      Poista
  3. Niin ja tietenkin jos sun on vaikea tietää, mitkä ruuat on terveellisiä ja mitkä ei, niin hyvin sä voit mennä vaikka terkkarille juttelemaan siitä asiasta. Se, että sä juttelet sille siitä että miten sä saisit kohotettua hyvinvointias tarpeellisilla vitamiini- ja ravintoaineannoksilla päivittäin ei tarkota, että sut pistetään heti vaa'alle ja tarkkaillaan ettet oo syömishäiriöinen. Kuka vaan voi haluta syödä terveellisesti ja saada kroppansa voimaan hyvin, se vaan tarkoittaa että sä huolehdit omasta hyvinvoinnistas ja terveydestäs :)

    VastaaPoista
  4. muistan kun painoin ekan kerran 54kg, se oli hirvee kauhistus ja ahistus, mutta sitten siihen tottui. se on kuitenkin ihan normaali paino. alle 60kg tosiaan on normaalia, vaikka pelottavalta tuo 55kg:kin(nykyinen painoni) aluksi tuntui.ne on kuitenki vaan numeroita! :)

    VastaaPoista
  5. niin ja en ole siis sama anonyymi kuin tuo ylempi`^^^ :)

    VastaaPoista