Mä unohdin tuohon edelliseen tekstiin kertoa, että nyt tosiaan kaikki on melko hyvin. Isä ei ole enää väkivaltainen. En tosin tiedä, miten hän reagoisi suuttuessaan.

Meidän perheessä on aina kaikki riidat selvitetty lyömällä, potkimalla tai tuhoamalla tavaroita. Me siskon kanssa oltiin pieninä otettu mallia isästä, ja me juostiin todella usein puukot kädessä toistemme perässä. Olen todella onnellinen, että molemmat on kunnossa, siinä ois voinut käydä huonosti. Nyt ollaan molemmat opittu vähän paremmin hillitsemään itseämme. Kumpikaan ei ota puukkoa käteen, vaikka kuinka paljon suututtaisi.  Kun pikkusisko vittuilee tarkoituksella mulle, mä en aina osaa hillitä itseäni. Mä saatan käydä käsiksi aika pienestä, vaikka mä yrittäisin olla suuttumatta. Tuntuu vaan, että päässä naksahtaa ja sillon ei oo enää mitään tehtävissä. Lähden aika usein pois paikalta tän takia, mä en tahdo vahingoittaa. Mua pelottaa, että mä en ikinä opi hallitsemaan itseäni. Mä en halua tehdä perheelleni mitään pahaa, en missään tilanteessa, en vahingossakaan.

Isä on nykyään ihan kiva ja turvallinen, mutta on aina halunnut tulla liian lähelle. Sitä se ei ole lopettanut vieläkään. Autolla matkustettaessa se laittaa kätensä reidelle ja silittelee, aiheuttaa mulle ainakin ahdistusta, eikä yleensä edes lopeta jos pyytää. Kun se halaa, se laittaa kätensä perseelle. Tekee myös kaikkea muuta tuollaista, mistä en tykkää. Kun sille huutaa tarpeeksi kauan ja kovaa, se yleensä ymmärtää lopettaa. Jos ei lopeta, häivyn yleensä itse paikalta.

Kiitos teille, kun olette siellä tukena!<3  Tää kirjoittaminen todellakin helpottaa.

Mulla on yks nettituttava, johon oon nyt viimeisen kahden kuukauden aikana tutustunut. Ollaan juteltu aika paljon puhelimessa ja viestitellään paljon. Se sanoo "rakastan sua" ja jaksaa aina kertoa miten kaunis oon. Se on saanut mut tuntemaan, että mä olen sittenkin jotakin. Jotakin muuta, kuin kasa paskaa. En mä ota tota "rakastan sua"-juttua tosissani, koska ei olla vielä edes nähty. Aiotaan kyllä nähdä, välimatkaa vaan on melko paljon.

Mun on itsetunto nyt parantunut jonkin verran. Mun on helpompi olla, helpompi hymyillä.
Ennen mä en voinut lähteä kaupoille, koska mua alkoi ahdistaa se, miten ruma oon muiden ihmisten joukossa. Nyt mä hymyilin kaikille. Moni hymyili takaisin. Hymyilkää ihmiset, se oikeesti auttaa toisen oloon ja omaan oloon. Muistakaa hymyillä paljon, kun lähdette jouluostoksille!
Te ootte kauniita, luottakaa itseenne! <3