maanantai 10. joulukuuta 2012

Vähän avautumista

Mä ajattelin vähän kertoa tänne asioista, jotka on tapahtunut meidän perheessä aikaisemmin. Ne on jäänyt vaivaamaan mua ja nyt mä tahdon käsitellä ne läpi ja unohtaa. 

Silloin, kun me oltiin pikkusiskon kanssa paljon pienempiä, alle 10-vuotiaita, meidän perheessä oli perheväkivaltaa. Tämä ei kohdistunut minuun tai pikkusiskooni, mutta kaksi isosiskoani joutuivat kärsimään. Mä en pitkään aikaan edes muistanut, että tälläista on joskus ollut, vaan mä olin tietoisesti siirtänyt nämä asiat pois elämästäni. Mä olin vain pyyhkinyt ne pois.

  Viime vuonna kaikki muuttui. Tuli pimeä syksy, joka aiheutti mulle valtavaa masennusta ja ahdistusta. Mä aloin nähdä harhoja tai kuvitella. Öisin heräsin painajaisiin, joissa joku tappoi kaikki perheenjäseneni järjestyksessä. Herätessäni tunsin kuolevani, en saanut hengitettyä ja hikoilin, sekä tunsin vilunväristyksiä. Vaikka olin hereillä ja uni oli päättynyt, näin silmissäni jonkun tulevan ovesta sisään. Mä piilouduin peittoni alle, yritin keskittyä hengittämään ja itkin, kunnes mä nukahdin. Päivisin mä usein itkin ja ahdistuin, kun mieleeni palasivat muistot. Muistot, joissa isä hakkasi mulle tärkeimpiä ihmisiä koko maailmassa.

Silloin, kun me oltiin melko pieniä, isä oli hullu. Oma isäni hakkasi isosiskojani, makasi heidän päällään estäen liikkumisen, löi nyrkillään ikkunat rikki, uhkasi tappaa koko perheen ja kaahasi autolla niin kovaa, kuin pääsi, muiden rukoillessa hiljentämään.

Tässä on otteita mun edellisestä blogista;

"Muistan ne joka päivä. Yritän unohtaa, mutta ne palaavat mieleeni aina vain uudelleen. Kuvia, joita en tahtoisi nähdä. Kuvia siitä, jota näin pienenä. 

Isä menee imurinputken kanssa isosiskon huoneeseen. 
Kuuluu huutoa, itkua. Juoksen perään, en tahdo siskolle tapahtuvan enään mitään pahaa. Kun pääsen huoneeseen, isä käskee minut pois. En lähde. Alan itkeä ja rukoilla häntä lopettamaan. Se ei auta. Isän sydän on niin kylmä ja kova. 
Sisko yrittää poistua huoneesta. Pois huoneesta, jossa joutuu kokemaan väkivaltaa.  Isä kuitenkin tarraa siskon käteen lujaa, liian lujaa. Paiskaa siskon lattialle. Kuulen pientä nyyhkytystä. Siskoni itkee lattialla, enkä tiedä miten voisin auttaa. Rakas siskoni, tärkein ihminen maailmassa joutuu kärsimään edessäni, enkä osaa auttaa. Katson vain kyynelteni läpi. 

Ovi aukeaa ja äiti tulee huoneeseen. "Ole kiltti ja lopeta" äiti sanoo varovaisesti ja hiljaa. Isä vilkaisee äitiä katseella, joka aiheuttaa minulle kylmiä väreitä. Isä tarttuu äidin leukaan ja puristaa lujaa. "Häivy, tai tapan teidät kaikki" isä sihisee hampaidensa välistä. Oliko tämä todella oma isäni, joka sanoi näin? Alan itkeä entistä enemmän. Äiti kavahtaa taaksepäin. Hänen leukaansa sattuu. Sisko yrittää nousta lattialta, mutta ei onnistu, sillä isä ryntää makaamaan hänen päälleen estääkseen siskoni paon. Sisko ei pääse liikahtamaankaan. "Iskä päästä hänet pois!" huudan itkun seasta. "Ei mitään hätää, mä vaan vähän rauhoittelen sitä". En usko isää. Siskoni itkee. Hänen meikkinsä ovat levinneet. Haluaisin halata häntä ja kertoa, että tahtoisin auttaa, mutten osaa. Kuumat suolaiset kyyneleet valuvat poskiani pitkin kuin pieni puro. Painan kädet kasvoilleni, en kestä katsoa. Minua pelottaa. "

Vaikka mulle ja siskolle ei koskaan tehtykään mitään tuonlaista, nää satuttaa ihan mahdottoman paljon. Nää alkoi muistua mun mieleen viime syksynä. Joka päivä tuli uusi kuva silmiin, kuin katsoisi jotain filmiä. Näitä kuvia vain ei saanut pois silmistään ja mielestään.  Nykyään kaikki on hyvin ja mä aion jättää nää lopullisesti pian taakse. Ne on menneisyyttä. Ne ei saa pilata mun tulevaisuutta.

Rakkaat, hakekaa apua ongelmiinne! Te olette sen arvoisia <3

6 kommenttia:

  1. Asuuko iskä vielä teän kanssa? Ja oli oikeasti tosi pysäyttävää ja karua tekstiä! Koita kestää:o<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asutaan isän luona vuoroviikoin. Nyt kaikki on kuitenkin aika hyvin, ei isä ole enää tuollainen. Mä en kyllä tiedä, mitä se tekis, jos se suuttuisi kunnolla, mutta me ei olla kovin paljoa koitettu, missä se suuttumisen raja menee. Kiitos, että olet siellä! <3

      Poista
    2. Ja luin tuon sinun uudenkin postauksen minusta sinun kannattais kertoa joillekkin poliiseille silleen, mutta ettet halua että asiasta tehdään mitään haloota, mutta kummiski tietäisit että sua autettaan ko sä tarviit sitä! Ja tuo että se silittelee sua yms on oikeastaan karmivaa... Eikö olis kiva jos kaikki tollanen loppuis?:o kannattais käyä puhuun jollekkin vaikka terkkarille! Sori ko tuli tällästä syyttävää tekstiä, mutta aattelen sun parasta<3

      Poista
    3. Tottakai olisi kivaa jos kaikki tuollainen loppuis. Mutta oisko isä mulle siitä vihanen ? Me eletään täällä niin vähän aikaa, mä en haluais sitä aikaa olla riidoissa isän, tai kenenkään muun kanssa. Kiitos sun kommentista <3 jos mä oisin rohkeampi, mä olisin käynyt jo kauan aikaa sitten juttelemassa terkkarille.

      Poista
  2. Jos olisin sä, katkasisin välit isääs heti, kun saisin muutettua lopullisesti pois kotoa. Ei tollanen ihminen ansaitse olla lastensa kanssa missään tekemisissä, vaikka olisi kuinka muuttunut entisestä. Hirveä ihminen oikeesti.

    VastaaPoista