keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Läskiä, liikuntaa ja pohdintaa

Huhhuh, oon läski.

Klo 12.00: Omena ja nektariini
Klo 15.30: Kaksi pientä lautasellista ruokaa ja kaksi leipää voilla ja juustolla
Klo 21.00: 4 Leipää voilla ja juustolla

Kaikki meni ihan hyvin, kunnes illalla vedin neljä leipää iltapalaksi. Mä olisin pärjännyt vähemmälläkin. Ois tarvinnut miettiä asiaa tarkemmin.

Eilen 2000 askelta, 1,5km.
Tänään 4120 askelta, 3,1 kilometriä, 110kaloria, 35minuuttia.

Milloin musta on tullut tälläinen ? Mitä oon tehnyt väärin, että olen tälläinen ?
Missä vaiheessa kaikki alkoi pyöriä näin vahvasti laihdutuksen, ruokien, liikunnan ja mittojen ympärillä ?

Mä en tunne enää itseäni. Se, joka kirjoittaa tätä blogia, ei ole se ihminen, jonka joskus tunsin. Mä todella olen muuttunut, paljon. Mä tiedän, että tämä ei ole ihan normaalia, että nuoren elämän ei pitäisi täysin keskittyä näihin asioihin.

Toisaalta haluaisin lopettaa, mutta se toinen, suurempi puoli minussa, ei ikinä voisi lopettaa. Mä olen todella rakastunut tähän mun uuteen maailmaan. Mä en halua siitä ikinä eroon. Se on täyttänyt mun mieleni kaikkeen laihdutukseen liittyvällä. Se lupaa, että kaikki on hyvin, kun mä saan itseni laihaksi.

Huominen ahdistaa. Mulle sanottiin, että mennään syömään johonkin jossain välissä päivää. Mä en halua syödä. Eieieiei :( Tää asia todella saa mut ahdistumaan.
Apua, ensi viikolla on isän viikko. Mä lihon... Mun täytyy olla syömättä koulussa. Ainakin yritän. Isä pistää syömään :( Ahdistaa. Eikö se todella ymmärrä, miten muhun sattuu se? Eikö se näe, miten mua ahdistaa, kun käsketään syömään ? Haluan itse päättää milloin syön, ja mitä syön.




2 kommenttia:

  1. en ookkaan ennen törmännyt tällaiseen blogiin, mutta mun mielestä tää on mielenkiintonen omalla tavallaan. mulle tulee myös kokoajan ajatuksia, etten pidä itestäni ja oon myös yrittänyt aloittaa urheilun. pystyn jotenkin ajatella sun tilanteen noiden postauksien avulla, joita lueskelin. mä kuitenkin toivon, että tykkäät itestäs sellasena ku oot! oon täysin random sulle, mutta usko mua, sä oot just sopiva tollasena ku oot :) tuolla alempana mainitsit kai sun painonkin ja sä et todellakaan oo mikään läski! et sais ajatella noin koska se ei pidä yhtään paikkaansa. en nyt viitti enempää mitään sanoa, koska en kuitenkaan tunne sua yhtään. tsemppiä kuitenkin sulle! :) sait musta uuden lukijan.

    http://metenblogi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista <3

      Sä oot täydellinen juuri noin, älä IKINÄ ala laihduttaa, jos siihen ei välttämättä ole tarvetta. Se oikeasti koukuttaa, siitä ei pääse eroon.

      Sulla on kiva blogi, ja oot todella kaunis <3

      Poista