Tänään sen piti alkaa. Kaikki meni hyvin, kunnes menin siskon luokse ja söin. Hapankorppua, omenaa, sellasen jonkun suklaapussin (se ei ollut kovin iso, mutta siinä oli helvetisti kaloreita), Mars-patukan, pizzaa, kalaa,perunaa.... Ei tähän voi sanoa mitään muuta, kuin, että voi helvetti.
Huomenna se todella alkaa. Koulukin alkaa ja mä pääsen rutiineihin. Näin mä toivon käyvän:
klo.7: paistettuja kasviksia vähän ja lasillinen sitä mehukeittoa, jossa on todella vähän kaloreita.
klo. 12.15: Salaattia n. puol lautasellista ja vesilasi.
klo.17.00: Joku hedelmä/salaattia puol lautasellista
klo. 19.00: Vaikkapa omena ja sitä mehukeittoa lasillinen
En mä tässä onnistun, mutta yritän olla syömättä kauheasti liikaa. Mun on onnistuttava. Mun on laihduttava.
Mun elämällä ei oo mitään tarkotusta. Mä istun yksin kotona neljän seinän sisällä, käyden joskus lenkillä. Ystävien kanssa käyn todella harvoin missään, eikä niitä paljoa kyllä olekaan. Ei tää ole nuoren elämää. Mä haluaisin olla kuten mun isosisko. Se eli nuoruutensa. Se todella eli täysillä.
Se sanoi mulle tänään: "Sun täytyy etsiä uusia, vähän räväkämpiä kavereita. Sulla on vaan yksi nuoruus ja sun on elettävä se".
Mua alko vaan harmittaa. Tuli ihan sellanen olo, että oon pilannu elämäni. Siinä meni sekin vitun nuoruus. En mä pääse enää porukoihin. Kai mun paikka on sitten vaan kotona yksin. Seurana vaan vaaka, tietokone ja lenkkipolut.
Miksi oon edes syntynyt ?
Vuosi sitten mua esti laihduttamasta se, kun pelkäsin, ettei mulle kasva tissejä jos laihdutan.
Ei mulle kasvanut nytkään, vaikken ole paljoa laihtunut. Nyt mua ei estä enää mikään, mä voin laihduttaa. Mulla ei oo enään mitään esteitä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti